Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ompelu. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. joulukuuta 2016

Joululahjoja

Tänä vuonna olen tehnyt yllättävän vähän joululahjoja itse, tai oikeastaan olen unohtanut muutaman kuvatakkin, mutta laitetaanpas tähän muutama tekemäni lahja.

Kaverini tyttö antoi tarkat toiveet valkoisesta pupusta, jolla on porkkana, mutta porkkanaa ei saanut ommella kiinni pupun käteen. Pupun tein Mia Bengtssonin aimigurumi-kirjan pupua mukaillen. Kirjassahan pupu on aika pitkänlainen, mutta tämä minun tilaukseni piti olla tämmöinen pikkuinen :)

virkattu pupu

Kummipoikani on innostunut minecraft-pelistä, joten päätin virkata hänelle jotain siihen liittyvää. Äitinsä muisteli, että jostain creeper-hahmosta ollut puhetta, niinpä googlettelin tuon hahmon ja löysin tällaisen ohjeen. Sen mukaan sitten virkkasin. Tuolla päässä on semmoinen klipsu, että voi vaikka laittaa reppuun roikkumaan, jos haluaa.

virkattu creeper

Omalle äidilleni päätin tehdä lankarullakranssin käyttäen hänen komerostaan roudaamiani lankoja. Oli tarkoitus laittaa tuohon vielä puiset puikot, mutta tämän tekeminen jäi niin viime tinkaan, etten ehtinyt/muistanut.

lankakeräkranssi

Jouluaattona vielä huristelin ompelukoneella mieheni mummalle heijastimen käteen laitettavaksi :)


Sellaisia joululahjoja. Olisi minulla yksi aika söpö joululahja julkaisematta, mutta koska se on edelleen täällä meillä, eikä kaverillani Tampereella, niin en viitti vielä paljastaa :D

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Käsityökirjahaasteen viimeiset ja kestovaippakakku

Kuukauden päivät tulee nämä käsityökirjahaasteen viimeiset työt myöhässä, mutta valmiina ovat olleet jo yli kaksi viikkoa, että oikeasti myöhässä vain pari viikkoa :D Eli viimeiset työt oli ommeltavia ja se ei ehkä ole ihan vahvimpia osa-alueitani, mutta olen yrittänyt sitäkin reenailla :)

Mekkotehdas-kirjan ohjeella ompelin viirinauhan ystäväni joulukuussa syntyvää vauvaa varten (tämä on yksi syy, miksi tämä postaus tulee niin myöhässä, meillä oli eilen babyshowerit hänelle, missä tuo viirinauha oli koristeena, enkä halunnut hänen näkevän sitä aiemmin :) ) Kankaat ovat kaikenmaailman tilkkuja, mitä minulta löytyi.

ommeltu viirinauha

ommeltu viirinauha
Kirjasta Jouluiloa kierrätysmateriaaleista, päätin ommella tonttulakin, koska niitä meillä tarvitaan. Viimevuotiset taitavat olla jo pieniä (juniori toki perii isoveljen vanhat). Kirjassa oli vanhoista t-paidoista ommeltuja tonttulakkeja. Minulta löytyi yksi kulahtanut vanha toppi, joka oli sopivasti joulunpunainen, niin siitä ompelin yhden. Oli kyllä ihanan helppo homma, näitä voisi tehdä vaikka kuinka paljon. Löytyisi yksi sininen kruunupaita, josta esikoinen haluaisi, että ompelisin myös tonttulakin. 

ommeltu tonttulakki

Siksakkia-kirjasta löytyi hauska ohje laukkuun, joka oli ommeltu housunlahkeesta. Ompelinkin sitten esikoisen vanhoista farkuista pikkulaukun, johon herra saa pistää vaikka omia aarteitaan. Tarkoitukseni oli ommella hihnat kiinni laukun keskivaiheille, jolloin yläosasta tulee tavallaan läppä, mutta esikoinen halusi tuollaisen pitkulalaukun :D

laukku housunlahkeesta

Sellaiset olivat viimeiset työt käsityökirjahaasteesta. 

Nyt on haaste suoritettu ja siirrytään kestovaippakakkuun, minkä tein kaverilleni juniorin vanhoista vaipoista. Kaverini arvostaa kaikkea kierrätettyä, joten mitään uutta ei tätä kakkua varten ostettu, oikeastaan mitään ei ostettu tätä kakkua varten. Vaipat ja imut ovat tosiaan juniorin vanhoja. Pahvi, joka meni kakun alle oli miehen tytölle ostetun lampun pakkauksesta, vähän pistin tähtiteippiä reunoihin, että näyttäisi siistimmältä ja keskellä olevaan tötteröön oli kääritty tytsyn huoneeseen ostettu matto (sitä tietenkin piti vähän lyhentää) Kuminauhoja mulla ei ollut, niin pyöräytin vähän puuvillalankaa imujen ja osan vaiposta ympärille.

kestovaippakakku

kestovaippakakku

kestovaippakakku

kestovaippakakku

Silkkinauhat kakun ympärille on myös omista varastoista löytyneitä. Kaverini on minun tavoin värien ystävä, joten ei ollut mitään paineita, että pitäisi tehdä jotenkin yhteen mätsäävät narut ja muut, mitä enemmän värejä sen parempi :D

Helistin on ollut molempien poikien leikeissä ja niitä löytyy meiltä toinenkin punainen ja minun oma vanha keltainen, niin tämä meni hyvin kiertoon. 
Sitten halusin kakkuun tietenkin vielä jotain itsetehtyä, joten virkkasin tuttinauhan vaaville. Tähän käytin juniorin vanhasta tuttinauhasta jääneet osat. Ostin joskun söpön pöllötuttinauhan, jonka nauha meni rikki melki samantien. Säästin siitä sitten klipsun ja kumiosan, johon tutin saa ja nyt sain käyttää nekin poies :)

virkattu tuttinauha

virkattu tuttinauha
Nyt tuli muuten huijattua hieman. Kyllähän mä jotain ostin, nimittäin tuo tutti on ihan uusi, ei kenenkään vanha :D

Kovasti sai tämä kakku kehuja eilen kutsuilla ja täytyy sanoa, että olen kyllä itsekkin erittäin tyytyväinen :)

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Lankoja lankoja lankoja

Hei pitkästä aikaa taas. Mä en yhtään osannut odottaa kuinka pahasti tämä töihin paluu vie meikäläiseltä voimat. Oon melki joka ilta viimeistään seittemän aikaan aivan kanttuvei ja odotan vain, että mukulat saa heittää petiin ja äkkiä itekkin nukkumaan (onneks nuo menee ennen kasia sänkyyn, niin ei tartte niin myöhälle oottaa :D ) 

Viikonloppuisin oon jaksanut vähän pidempään valvoa ja saanut käsitöitäkin tehtyä. Viime viikonloppuna ompelukone hurisi koko juniorin päikkäreiden ajan, kun ompelin hoitoa varten juniorin kestovaipoille vaippapusseja (ne meni samantien käyttöön niin jäi kuvatkin ottamatta) ja sit vihdoinkin sain ommeltua hedelmäpusseja kauppareissuja varten. Harmikseni pussit unohtuivat sinne ompelupöydälle ja eivät ole ehtineet kauppaan asti :D Pitäisi myöskin ommella pieni pussukka missä niitä säilyttäisi ja joka olisi kauppakassien joukossa, niin tulisi aina mukaan sinne kauppaan. 

kestohedelmäpussi

kestohedelmäpussi

Niitä tulikin ommeltua aika iso kasa, joten muutamat varmaan menee vielä kavereille lahjaksi. Ostin jo joku tovi sitten kirpparilta söpön verhon parilla eurolla, josta nämä ompelin ja naruiksi käytin kaikenlaisia pätkiä mitä mulla valmiina löytyi.

Tällä viikolla kävin kollaamassa äitini komeroa, josta löytyi jos jonkinlaista pussukkaa erilaisia lankoja. Äiti kutoo nykyään lähinnä villasukkia ja lapasia, ja ne useinmiten 7 veljeksestä tai nalle-langasta, joten kaikki muu sai lähteä meikäläisen mukaan. Ja niitähän lähti yhteensä 14 pussukkaa. Ajattelin siinä kun rupesin niitä pussukoita vähän käymään läpi, että voisin punnita kaikki meikäläisen langat, ne mitkä kaapista jo löytyi ja sitten nämä uudet pussukat. Tykkään lukea ihmisten lankalaihiksista ja olen usein ajatellut että voisin lähteä itsekkin mukaan, mutta on unohtunut. Nyt täytyy sanoa, että kyllä ois vähän laihdutettavaa, kun eivät mahtuneet langat niihin laatikoihin missä mulla on lankoja säilössä, vaan pussukoita tursuaa vähän siellä täällä :D

Vaatekomeron ylimmät hyllyt on lankoja varten :)
Näille pussukoille pitäis keksiä joku hyvä paikka :D
Kaikki langat punnittuani sain todeta, että lankavarastoni painaa enemmän, kuin molemmat poitsuni yhteensä :D Lopputulos oli komeat 30 kg 270 g

Nyt pitäisi sitten vaan saada vähän virtaa, että saisin näitä lankojani käytettyä poies, ideoita kyllä olisi.
 

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Lego/leikkimatto

Tällä emännällä on taas kone ollut kiinni jo monta päivää ja puikoillakin jo toista viikkoa villasukka, joka ei tunnu etenevän :D On tainnut tämä töiden alku vie veronsa. Töiden jälkeen oon touhannut poikien ja kun saanut herrat nukkumaan, niin ei oo jaksanut itekkään tehdä muuta kuin heittäytyä sänkyyn, nytkin olisin valmiina nukkumaan, mutta huomasin täällä luonnoksissa postauksen jonka olen unohtanut, joten saatte nähdä mitä sain aikaiseksi tuossa elokuun alkupuolella jo :D


Meneekö muilakin hermo siihen, kun pitäisi imuroida ja lattia onkin täynnä legoja? Mulla ainakin menee ja oon jo kauan miettiny, että pitäisi ommella legomatto, minkä päällä saa leikkiä ja sitten matto pussiksi ja naulakkoon legot mukanaan. Nyt olen sellaisen saanut vihdoin tehtyä, mutta ei olla oikein ehditty käytännössä kokeilemaan, että auttaako se yhtään asiaa, vai löytyykö niitä legoja silti joka paikasta :D 

Kuvia varten testattiin mattoa autoilla, kun legot oli sillä hetkellä väliaikaisesti varastossa, otettiin ne juuri takaisin leikkeihin, mutta matto roikkuu edelleen siellä naulakossa :D 

legomatto

legomatto

legomatto
Ompelin alaosan erilaisista palasista, että pussukka on kivan värikäs naulakossa ja sisäpuolen ompelin vanhasta lakanasta, joka esikoisen kanssa yhdessä päätettiin. Aattelin että sen olisi hyvä olla yksvärinen, niin erottaa ne legotkin paremmin. Mietittiin vähän esikoisen kanssa, että ehkä siihen voisi joskus piirtää kangastusseilla autoteitä sun muita, mutta ei olla sitä vielä tehty. Musta reunus on myös vanhasta lakanasta ommeltu ja naru, jonka sinne reunukseen pujotettiin on monella eri kotiväki-langalla virkattu ketjusilmukkaketju. Lopuksi ompelin vain useammasta kohtaa molemmat kankaat kiinni toisiinsa.

legomatto

Täytyypä hakea matto tuolta naulakosta ja ottaa testiin.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Nojatuolien uudet asut

Noniin, nyt yritän malttaa istua koneella ja vähän kirjoitella tänne. Ollaan tosiaan nautittu ihanista ilmoista ja oltu ulkona todella paljon. Ennen näitä mahtavia ilmoja, käsityöt ootteli että saisin niitä kuvattua, taikka saisin kuvat koneelle. Kone on kyllä jonkin verran ollut iltaisin auki, mutta siellä on pyörinyt vain rillit huurussa-sarja, jota innostuin katsomaan alusta asti. Eilenkin äitienpäivänä saatiin nauttia aivan mahtavasta ilmasta, mummat tuli meille tänne kahville jo neljäntenä vuonna peräkkäin. Siitä on jo tullut perinne, kuten monesta muustakin juhlasta. Ollaan tästä lähisuvusta ainoat, jotka asuu omakotitalossa, niin tänne mahtuu aina hyvin porukka juhlimaan :) Tässä eka pari kuvaa äitienpäivältä ja sitten käsitöihin.

Mummojen äitienpäiväkortit

Popcorn-suklaakakku, mums.
Ja sitten itse asiaan. Mulla on kotosalla nojatuoli, jonka olen äitini luota roudannut (äidilleni se on tullut isäni vanhempien luota). Siinä on aivan mahtava istua ja tehdä käsitöitä, tai istua pikkukakkosen ajan kaksi ihanaa pikkupoikaa sylissä, mutta kovin kaunis se ei mielestäni ollut. Tuolissa on vaalea puunvärinen runko ja itse istuinosa on ruskeaa nahkaa, tämmönen.

 
En ole nahan ystävä (on mielestäni kovi hiostava materiaali istua), joten olen peittänyt tuolin Ikeasta ostetulla värikkäällä viltillä. Viltti vain vaelteli milloin missäkin, kun tuolissa tykkää istua myös molemmat poitsuni. Googlettelin tovi sitten kuvahaulla helppoja päällisiä nojatuolille ja törmäsin kivaan ja helpon oloiseen ohjeeseen (löytyi täältä ), jonka minäkin luultavasti onnistuisin ompelemaan vähäisillä ompelutaidoillani :D Päätin kokeilla ommella päällisen samaisesta viltistä, mikä muutenkin tuolia peitti. Ompelin ensin vain yläosaan pidemmät saumat ja alas lyhyet saumat, mutta uusi päällinen vähän törrötti yläreunoista, niinpä käänsi päällisen takaisin nurin ja ompelin yläkulmiin "kolmiot" ja voila heti istui paljon paremmin.

Lopputulos oli kiva ja vilttiä jäi sen verran, että päätin ommella myös lasten omaan nojatuoliin (joka saatiin hetki sitten kaveriltani vaihtokaupassa) samanlaisen.


Tuli mielestäni kivat, ehkä hieman liian pitkät. Täytyy katsoa jaksanko niitä vähän ommella lyhyemmiksi vai saavatko mennä noin :D 

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Kiirusta kiirusta

Täällä on vähän kiirusta pukannut, kun esikoisen sunnuntain synttäripippalot lähestyvät uhkaavaa vauhtia. Kovasti aloitin ajoissa suunnittelun ja valmistelut (herra kun halusi merirosvopippalot), mutta kummasti lopputoteutus jää aina viime hetkiin. Kiirusta ei ole helpottanu hampaita tekevä juniori, joka viihtyisi vaan mamman sylissä :D 

Halusin tehdä viirinauhoja synttäreitä varten ja päädyin, että musta-puna-valkoinen viirinauha sopii hyvin merirosvopippaloihin. Olen leikellyt viirejä vanhoista lakanoista, valkoisesta ja mustasta, ja veljen vanhoista punaisista t-paidoista.



Aika isot pinot tuli jokaista väriä, saas nähdä ehdinkö ommella niin paljon viirinauhoja, että kaikki tulisi käytettyä.




Onneksi teemana on merirosvojuhlat, niin saa viirinauhat vähän repsottaa, eikös ne merirosvot ole vähän resuisia :D Eli en ole siistinyt reunoja ja leikkasin vain viirin muotoiset palat ja mustasta lakanasta olen repinyt "nauhat" viireille, niitäkään en ole huolitellut, saavat repsottaa rauhassa :D Yhteen lyhyeen viirinauhaan käytin jonkun vanhan punaisen kanttinauhan, on vähän siistimmän näköinen, kuin mustat nauhat. Nuppineuloilla kiinni parinkymmenen sentin välein nauhaan ja sit vaan huristelin koneella.




Muutama viirinauha olisi nyt valmiina. Huomenna pitää vähän katsoa, että riittävätkö ne vai pistetäänkö ompelukone vielä hommiin :D




Vähän bataattia tuli tehtyä juniorille pakkaseen tässä hääräilyn lomassa, pitäähän sitä nyt puuhailla aina useampaa asiaa kerrallaan. Nyt tarttis mennä vähän touhailemaan, kun juniorikin viimein simahti :)




Onkos siellä juhlittu teemasynttäreitä?