Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kesätouhuja

Alkuviikko oli ihanan lämmintä ja me vietettiinkin suuri osa ajasta pihalla. Maanantaina oltiin Korsnäsissä tätini luona kyläilemässä, tiistaina poljettiin kivaan meille uuteen puistoon vähän kauemmas ja keskiviikkona tietenkin suunnattiin laivapuiston suureen lomariehaan. Sitten alkoikin sateet ja ollaan jumitettu vähän enempi sisällä :D 

Tätini luona hieman herkuteltiin ja tehtiin myös vähän puutarhatöitä, poitsut innokkaina apureina.







Lomariehassa en ehtinyt niin kameran kansa heilua, mutta tässä muutama kuva. Aivan mahtavaa, kun jotkut innostuu järjestämään sellaista, myönnän heti, ettei musta siihen ois :)




Nyt odotellaan juhannusta ja toivotaan hyviä ilmoja :)





 

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Taiteiden yö ja 1700-luvun markkinat

Huhheijaa, kun aika menee nopsaa kun on paljon ohjelmaa. Tuntuu, että oltais oltu koko ajan jossain menossa, vaikka aika normaaleja päiviä tuossa on ollut  :D 

Torstaina suuntasin poikien ja veljen tyttöni kanssa taiteiden yöhön vähän pyörimään. Olihan se velipoikakin hetken mukana matkassa ja sitten saatiin ihana ystäväni seuraksi :) Käytiin kirjastossa pienellä taidesuunnistuksella, tehtiin kasvomaalauksia, torilla lapset sai maalailla Taikonin taidepajassa keittiöstä löytyvillä tarvikkeilla hienot taideteokset, käytiin katsomassa Helsingistä tuttua nuoralla taiteilevaa supermiestä, herkuteltiin hieman, nähtiin paljon tuttuja ja matkalla autolle jäätiin vielä katsomaan sambakulkuetta. Olihan siellä paljon muutakin mitä nähtiin ja jäi näkemättä. Meille pääasia oli et saatiin nauttia hyvästä seurasta ja ihmetellä mitä vastaan tuli (kuten punainen mies hawajihameessa ja koira dorispullo suu pielessä :D ). 

Lapset maalailee kurkumalla, kaakaolla, etikkapunajuurella ja jollain marja-aronialla, jos oikein muistan.



Perjantaina palautettiin veljentyttö kotio ja jäätiin sinne toviksi leikkimään. Oli juniorilla hauskaa kun pääsi ekaa kertaa vauvakiikkuun :D Touhailtiin poikien kaa kotihommia ja illalla saatiin isäntä kotiin Lapista <3


Lauantainaki oli kovasti kotihommia, pyykkiä ja kaupassakäyntiä. Esikoinen meni kaverinsa luo leikkimään ekaa kertaa ilman mammaa :D Sitten saatiin momi (miun mamma) kylään. Illalla kun poitsut oli koisimassa, tein pitkästä aikaa käsitöitä, ihanaa!! Elikkäs tiedossa ois vähän käsityöjuttuja, kunhan saan kuvailtua :)

Tänään sitten suunnattiin Isoonkyröön 1700-luvun markkinoille. Sinne oon jo muutamana vuonna halunnut mennä, mutten ole saanut aikaiseksi. Nyt sain ja kyllä kannatti, aivan ihana ilma oli ja aivan ihanat markkinat! 


 Sopivasti kun saavuttiin markkinoille, ammuttiin tykillä. Kova oli ääni.

 Possua grilliin :D
 
Ihania miniherkkuja nukkekotiin, barbeille yms.

Esikoinen oli ihan tärinäs näistä kavereista "äiti onko noi ihan oikeita merirosvoja??" :D



Ihania herkkuja..

 ..joista tarttui mukaanki vähän, mums oli kyllä namia.

Ihania keppilohikäärmeitä ja -hevosia <3



Vähän teki mieli ostaa trikookudetta koreja varten, mutta nyt on niin pitkä lista mitä pitäis virkata, niin pätin jättää ostamatta :D


Huomenna alkaa arki siinä mielessä, että isännän kesäloma loppuu ja töihin paluu edessä. Ensi viikolla mulla on kolmena päivänä veljen tyttö päivät hoidossa, ennen kun hänellä alkaa ensimmäinen luokka (IIIK, tätiä vähän jännittää :D ) Esikoinen kyllä tykkää kun saa leikkikaveria ja onneksi hänelläkin alkaa hoito viikon päästä, on aika kovasti sinne ikävöinyt.

Alkaako muilla olla kesälomat pulkassa nokka töitä kohti? :)


tiistai 4. elokuuta 2015

Mansikoita ja muita touhuja

Tässä on ollut kovasti erilaista touhua viime päivinä, luokkakokousta, wasalandiassa hurvittelua, leikkikavereita ja muuta mukavaa. Tuntuu etten ole ehtinyt käsitöitäkään tehdä. Juniorin ollessa hereillä ei pysty tekemään juuri mitään, kun herra on niin kova menemään. Aina löytämässä jotain johtoja tai muuta kiellettyä tai sit huojuu polvillaan, kun kova hinku ois jo seisomaan :D 


Serkukset suihkuttelemassa merirosvoja tai jotain :D
 


Esikoisen lemppari, tykkäs se käydä eri laitteissakin mutta tuosta tykkäs kyl kovasti. Alkuun ei vaan tajunnu kunnolla tota ohjausta, pyöri vaan ympäri keskellä tota allasta :D

Tänään käytiin hakemassa laatikollinen mansikoita, jotka perkasin ja pistin pakkaseen ja mahdollisesti jokunen katosi parempiin suihin :D


Hommat aloitettu.
 

 Mmmmm


Mansikat rasiaan ja ripaus sokeria päälle. 
 

Kivasti nyt pakkasessa mansikoita. 



Iltapalaksi oli hyvä syödä vähän mansikoita ja vaniljajäätelöä :D

Onkos muut täyttäneet pakastinta jo mansikoilla?

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Reissutouhuja

Huhheijaa, ollaan oltu reissussa tämä viikko. Lähettiin maanantaina aamusta ajelemaan isännän isän, eli paapan, luo. Oli kyllä mukavaa olla reissussa, mutta ihanampaa vielä oli tulla takaisin kotio :) Lähdettiin liikkeelle kahdella autolla neljän lapsen ja kolmen aikuisen kanssa, kun mukana oli meiän poijat, isännän tyttö, mun veljen tyttö ja isännän veli. Vauhtia ei reissusta puuttunut, kun tuommoisella poppoolla liikkeelle lähdettiin. Tuntuu että, kuvatki on sen mukaisia, koska varmaan puolet kuvista oli ihan suttusia, tai sitten on ollut vähän tärähtänyt valokuvaaja :D

Paapan luona oli paljon mukavaa puuhaa: mönkkärillä ajoa, uimista, saunomista, trampalla pomppimista, tanssipeliä wiillä ja kaikenlaista muuta mukavaa. Juniorillakin oli lääniä ryömiä ja vähän yrittää konttailla.

Tänään ajeltiin kotiin pyörähtäen Tuurin kautta, syötiin vähän lounasta siellä, sitten miehet lähti vähän kauppaan pyörimään ja mie menin ipanoiden kaa puolestaan miljoonativoliin pyörimään. Sitten ajeltiin loppupätkä kotiin, pikainen vaatteiden vaihto ja mun kummitytön synttäreille.

Käsitöinä mukana oli eräs pöllöprojetki, joka eteni kyllä aika hitaasti, kun oli niin paljon muuta mukavaa :)

Tässä muutama ei niin tärähtänyt kuva reissusta :D


Brumm brumm, mönkkärillä mennään.


Esikoinen ei piitannu niin uimaan mennä, mutta venettä oli kiva uittaa.


Juniorin lempipuuhaa taasen oli tämän karvaisen kaverin perässä kulkeminen ja karvoista repiminen.


Tivolissa hurjaa menoa :D

Nyt on osa kamppeista purettuna ja tää mamma on valmista kauraa petihin, huomenna sitten on jotain muuta mukavaa tiedossa, nimittäin luokkakokous :)

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Isäntien puuhailuja

Meillä on ollut tovin paappa kyläilemässä ja ovat isännät saaneet puuhailla pihan parissa. Eilen meidän pihakeinu sai uuden laatotuksen alleen. Ensin isännät siirsivät pihakeinun alta laatat, jotka siihen viime kesänä (vai oisko ollu jopa edellis, hupsista) lykättiin ihan vain tarkoituksena kokeilla miltä näyttää ja onko laattoja tarpeeksi. No siihen ne sitten jäi, ruoho ja rikkaruohotkin oli tunkenu rakosista hianosti. Sitten kaivettiin nurtsi poies, esikoinen sai kuskata omilla kottikärryillään sitä pois. Sen jälkeen harso sinne pohjalle ja päälle vähän soraa ja hiekkaa. 
Esikoinen työnjohtajana katsoo miten hommat etenee :D



Sitten tasoteltiin, se oli esikoisenkin mielestä kivaa hommaa, mutta kovasti yritti käydä kauppaa paapan kaa haravasta, aikuisten oma olisi ollut niin paljon kivempi :D



Herra joutui kuitenkin tyytymään omaan haravaansa ja hyvinhän silläkin homma sujui. Tuli melkein samanlaista jälkeä kuin paapan haravasta :D

 
Laatat laittoi isommat isännät paikoilleen, mutta esikoinen sai harjata niitä puhtaiksi ja lopputulos on kyllä ihan kiva :)



Näyttää tuo kiikku jotenkin alastomalta ilman katostaan, täytynee asentaa se takaisin vielä, niin sitten on mukava taas istuskella :)

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Nopea virkattu lätsä

Lauantaina mun kaveri otti pojista ja heidän serkkuneidistään valokuvia iltapäivällä ja koska mulla aina välähtää "ajoissa" niin keksinpä samana aamuna, että olispas kivaa jos pojilla ois jossain kuvissa samanlaiset lätsät päässä. Joten mitäs muuta kuin tuumasta toimeen :D 

Oon jo aiemmin kesällä vai oisko ollu jopa ihan keväällä ostanu turkoosia miami-lankaa, mistä silloin aattelin että vois tulla kivat kesälätsät pojille. Sitten se on vähän niinku unohtunut koko homma. Mun tekemä-blogista oon jo tovi sitten bongannu söpön lätsän ohjeen, jonka olin pistänyt muistiin ja nyt oli sitten hyvä aika kokeilla sen tekemistä, eikun koukku heilumaan. Pikkasen muokkailin ohjetta, kun oli eri lankakin kuin ohjeessa, kerroksia mm. tuli enemmän. Mutta voi että kun oli ihanan nopea virkattava, just hyvä tämmöselle kaikkimullehetinyt-ihmiselle :D
Ohje löytyy täältä

Veljen tyttökin tykästyi kovasti poikien lätsiin ja tilasi itselleen samanlaisen. Sai itse kollata langat mun varastosta. Halusi pohjaväriksi (yllättäin) pinkin, lilan reunuksen ja keltaisen kukan. Innostuin heti lauantai-ilalla tekemään vielä neidinkin lätsän. virkkasin myös lilan kukan, että voi vaikka vaihdella niitä.
Kukan ohjetta googlettelin ja päädyin virkkaamaan tämän ohjeen mukaan. 

Tässä nämä kaikki lätsät olis.


Toisella puolella keltainen kukka ja toisella lila.
 

Näistä kuvista ei ehkä saa ihan parhaiten selkoa väreistä,ainakaan tuosta pinkistä, oli vissiin liian aurinkoista :D

Näistä näkee vähän paremmin värin ja mallin myös.



Tuossa alemassa kuvassa näkyy tosiaan paremmin neidin lätsän värit. Hänellä pääsi lätsä heti käyttöön, kun annoin sen hänelle sunnuntaina, käydessämme eurooppalaisella ruokatorilla. Kuvasta voi ehkä päätellä että siellä oli pikkasen kylymä :D

Ihanan näköisiä herkkujakin sieltä löytyi, vaan ei tullut tällä kertaa mitään ostettua.



Suklaata, mmmmmmm.


Sunnuntaina torilla oli myös rompetori, mihin saa mennä ken haluaa myymään tavaroitaan, tässä vähän tietoa siitä. Sieltä ei tullut otettua kuvasia, mutta tuossa palelevien lapsosten takana jotain näkyy :D Siellä oli tosi paljon porukkaa myymässä, kylmästä ilmasta huolimatta. Voi kun ite jaksais viedä omia romppeita kirpparille, ehkä sitten joskus :D Rompetorilta jäi mukaan hiano vihree moottoripyörä esikoisen leikkeihin. Herra leikki sillä niin innoissaan torilla, että saatiin rauhassa kiertää koko kirpputori, ilman kiukutteluja :D

Tässä lopuksi kuva mun vikkelästä viiskuukautisesta, joka takia pitänee ruveta nostamaan mamman käsityökori korkeemmalle :D



Löytyykö muilta tämmösiä ihania pikkuapureita :)

torstai 9. heinäkuuta 2015

Brage ja Korsnäs

Eilen oli touhukas päivä ja ehdittiin puuhailla kaikenlaista mukavaa. Ulkomuseo Bragessa oli eilen lastenpäivä klo 11-15 ja sinne suunnattiin heti yhdeltätoista. Olen aiemmin käynyt muutaman kerran Bragessa töistä päin lasten kanssa ja tykännyt, että on tosi mukava paikka. Brage on samantyylinen kuin Stundars, mutta pienempi, täältä voi käydä lukemassa lisää. Omien lasten kanssa tämä oli ensimmäinen kerta Bragessa, mutta ei varmaankaan viimeinen :)

Brageen mentiin yhdessä juniorin kummitädin ja tämän kahden muksun kanssa ja siellä oli järjestetty kaikenlaista mukavaa. 

Lapset saivat maalailla isolle kankaalle kuvia.


Taiteilijat keskittyneenä :D
 

Jatulintarhassa käytiin vähän seikkailemassa ja juoksentelemassa.


Sitten välillä piti vähän tankata energiaa vohveleilla, mums.


Lapset pelaili hetken jotain peliä, en tiiä nimeä. Piti lyödä puukiekkoa radan alusta ja sai pisteitä sen mukaan kuinka pitkälle sai, ilman että meni yli. Me ei tosin pisteitä laskettu ja välillä muksut löi kiekkoa vähän keskeltä rataakin :D


Kummityttö lyöntivuorossa.
 

Käytiin myös syöttämässä lampaita. On tuo yks lammas tainnut ajatella, että aidan toisella puolella ruoho on vihreempää, kun on tunkenu päänsä tuolta aidan raosta :D




Bragen jälkeen pakkasin pojat autoon ja ajettiin Korsnäsiin mun tädin luo kylään. Kylään tuli myös mun mamma ja veljen emäntä ja tyttö. Kivaa oli sielläkin. Syötiin hyvin, lapset sai touhailla sisällä ja ulkona. Mun tädin puutarhasta löytyy oma jatulintarha (pienempi, kuin Bragessa), jossa sai taas seikkailla ja juosta.


Yritin saada junioria päiväunille, ihanat kesävarpaat vaan pilkistää..


..mutta herra ei paljon malttanut nukkua, kun oli niin paljon ihmeteltävää ja maisteltavaa. Mun tädin kengät sai pienen kuolakerroksen ja momin laukku tais myös olla aika herkkua :D


Mä niin kovasti rakastan mun tädin puutarhaa, siellä on vaikka mitä ihania kukkasia ja on sillai ihanan villi. Itelläni ei tosin ole mitään viherpeukaloa ja kaikki kukat mitä meiän pihassa kasvaa, on edellisten asukkaiden jäljiltä ja isännän mumma on muutaman kukan istuttanu. Pitäis vähän perehtyä noihin kukkasiin ja istutella jotain helppoja, eli semmosia mitä ei oikeestaan tartte hoitaa :D Tässä muutama kuva tädin puutarhasta.




Just mulle sopivaa menoa, saa rikkaruohotki vähän rehottaa :D

Kävikös joku muu eilen Bragessa ja löytyykö muita yhtä innokkaita puutarhureita :D