Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. toukokuuta 2017

Hai sukat

Veljeni kyseli jos voisin virkata hänen työkaverilleen hai sukat. Tämä työkaveri oli törmännyt netissä sellaisten kuvaan ja ihastunut. Googlettelin sukkia hetken ja päädyin hommaamaan maksullisen ohjeen Etsystä. Muokkasin ohjetta hieman, koska virkkasin sukat 7 veljestä langasta tuplana ja tuntui aluksi, että meinasivat jäädä liian pieniksi ja olivat lopulta hieman reilut (taisin lisätä muutaman kerroksen liikaa :D ), mutta hauskat näistä kyllä tuli :D 

virkatut hai sukat

virkatut hai sukat
Nämä sukat voisivat olla aika hauskat mun pojille kotisukiksi, meillä kun on kovin kylmät lattiat talvisin, mutta kattoo sitten syksyllä innostunko tekemään :D

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Virkattu tähtimatto

Käytin viimeiset trikookuteeni mattoon, jonka virkkasin poikien huoneeseen. En sommittelut värejä sen kummemmin ja virkkasin yhtä väriä aina niin kauan kuin kutakin kerää riitti. Muutamaa väriä oli parissa eri kerässä, joten vaihdoin väriä sitten välissä. Pojat tykkää kovasti ja kyllä minäkin tykkään.

virkattu tähtimatto

virkattu tähtimatto

Matto on heitetty suoraan koukulta lattialle, niin on hieman ryppyinen :D
Ohje löytyy koukkuleikki-kirjasta, ohjeesta poiketen virkkasin 12 koukulla, koska muutama kude oli aika paksua. Matto on hieman epätasainen, kun osa kuteista oli tosi paksua ja osa jopa aika ohutta, mutta ei se meidän menoa haittaa :D

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Täällä taas

Heissan pitkästä aikaa. Meikäläiselle on tainnut iskeä joku kunnon kevätväsymys. En ole jaksanut blogia päivitellä, eikä ole hirveämmin käsitöitäkään tässä valmistunut. Maaliskuussa sain valmiiksi vain kaksi minecraft hahmoa, Enderman ja creeper. Lankana näissä taisi olla vihreä novitan miamia ja musta novitan jotaon vanhaa bambulankaa.



Nyt huhtikuussa olen saanut vihdoin tehtyä poikieni huoneeseen yövalon (hyvä nyt saada se tehtyä, kun alkaa olemaan valoisaa jo aika pitkälle :D) Lankana on novitan kotiväki suurimmassa osassa, pari palloa on jotain vanhaa mysteeripuuvillalankaa. Pyörittelin vain lankaa vesi-ilmapallon päälle ja sit vesierikeeper-sekoitusta päälle, kuivumaan ja valot sisään.








Näistä palloista tuli kyllä aivan ihanat, pari palloa lähti kutistumaan ennen kuin oli langat kuivuneet, että tuli vähän ruttusia palloja, mutta se ei poikia haitannut :)

Toivon kovasti että meikäläinen tässä piristyy, sekä käsitöiden, että blogin päivityksen suhteen :D







sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Lassi Lohikäärme

Tämä pikku kaveri on jo yli viikon verran asustanut meikäläisen työpaikalla. Halusimme työkamujen kanssa uuden maskotin työpaikalle lapsia ilahduttamaan. Mietimme eri vaihtoehtoja päätyen lohikäärmeeseen. Hetken mietimme pehmolelun ostamista, mutta itse tehden saisimme persoonallisen kaverin, jollaista ei ihan heti tulisi vastaan :)
Pinterestistä löysin ohjeen tälle ihanalle kaverille. 





Käytin tietenkin kaapista löytyviä lankoja. Vihreä Puuvilla-bambu lanka ei riittänyt koko kaveriin, niin jatkoin kädet ja jalat sinisellä puuvillalangalla, persikan väriset osat ovat myös jotain vanhaa puuvillalankaa.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Viimeinen joululahja

Noniin, nyt voin vihdoin julkaista viimeisen joululahjani, kun sain sen toimitettua tuossareilu viikko sitten ystävälleni Tampereelle. Tämä on mielestäni kyllä niin söpis <3 



En valitettavasti enää muista missä tämän ohje on, löysin sen Pinterestiä selaillessani. Langasta ei ole mitää hajua, jotain jämiä joissa ei enää ollut lankavyötettä ja mustakaan ei riittänyt koko hommaan, mutta aika hyvin tuo harmaakin sopii mustan kaveriksi. Näyttää hauskasti, että huivi olisi oma juttunsa ja pipo/huppu omansa.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Virkattu Enderman

Sain kaverin tytöltä lahjatoiveeksi virkatun Endermanin, koossa pieni, muttei snadi. Näitä tyyppejä mulla oli tullut vastaan, kun ennen joulua etsin ohjetta virkatulle creeper-hahmolle. Nämä molemmat siis ovat hahmoja minecraft-pelistä (näin mulle siis kerrottu, itse en tiedä mitään kyseisestä pelistä :D ) Lähdin lopuksi toteuttamaan hahmoa pelkästään kuvien avulla, löysin muutamankin ohjeen, mutta oli aina jotain mitä halusin virkata eri tavalla, joten lopputulos on sovellettu omasta päästä. 
Ainaki lopputulos miellytti lahjansaajaa ja tämän serkku tilasi itselleenki samanlaisen, joten hyvä taisi olla :)


Virkattu enderman

Tällainen hän on :)

lauantai 21. tammikuuta 2017

Tiskirättejä ja villapaita itselle

Aloitin tammikuun ja lankalaihikseni virkkaamalla tiskirättejä meille kotiin, kun edelliset alkoivat olla jo niin kulahtaneita. Ohjeita katselin vähän Prinsessajuttu-blogista. Muokkasin ihan ministi tuota sydäntä ja virkkasin kahteen rättiin neljä sydäntä.

virkattu tiskirätti
Toinen samanlainen vihreä oli kuvaushetkellä jo kovassa käytössä.
 Näihin rätteihin meni lankoja 161 grammaa, wuhuu, tästä se laihis alkaa :D

Tähän seuraavaan projektiin menikin vähän enempi lankaa, mutta sen kanssa kävi myös vähän hassusti lankojen loppuessa kesken, kun sain meidän Rukan reissulla lähteä Kuusamon kaupoista metsästämään lisää lankaa :D


Tämä on kudottu Virkkasin-blogista löytyneellä ihanan yksinkertaisella ohjeella. Löydät sen täältä. Virkkasin lopuksin reunaan vielä kohopylväillä resorin kaltaisen reunuksen. Lankaa ei jäänyt yhtään vaikkka uusiakin hankin kolme kerää. Elikkäs tähän meni mahtavat yhdeksän kerää Novitan folk lankaa, eli 900 g. 

Nyt meikäläinen pistää pään tyynyyn. Ollaan juhlittu rankat kaksvee pippalot tänään ja niiden jälkeen tein vielä veljen tytön kemuihin täytekakun ja mutakakun :)

maanantai 5. joulukuuta 2016

Villasukkia ja omenarahi

Hupsista vain, tuli vahingossa pidettyä kuukauden tauko tästä hommasta. On tässä valmistunut käsitöitäkin, mutta suurin osa ajasta mennyt töissä, lasten kanssa ja sairastaessa.

Sain valmiiksi poikien huoneeseen ihanan omppurahin jo varmaan kuukausi sitten, mutta on jäänyt julkaisematta. Rahin ohje on kirjasta Isolla koukulla ja kude on aikaisemmin purkaamastani lattiatyynystä, josta sinisen osan käytin tähän isoon koriin. Nyt pääsi vihreä kude hyvään käyttöön ja mun mielestä lopputulos on aivan ihana.

virkattu omenarahi

virkattu omenarahi

Työkaverillani oli hetki sitten synttärit ja kudoin hänelle uudet villasukat kun edellisistä kutomistani oli kuulema todella kadonnut toinen :D

Lähdin myös mukaan kutomaan adventtisukkia, joihin ilmestyy pätkä ohjetta joka adventti. Ohjeet löytyy sweet things-blogista, tässä ensimmäinen pätkä ja tässä toinen. Nämä eivät lähteneet ihan niin sutjakkaasti liikkeelle kun olisi voineet. Olin kipeänä ekana adventtina, joten aloitin vasta torstaina ja tovin mietin että kudonpa tiukkaa tänään, kunnes toisena adventtina, kun oli kantapään aika tajusin, että hupsista olin kutonut molempien sukkien varret 40 silmukalla 50 sijasta :D Meni sitten purkuun molemmat varret.

adventtisukat
Tässä nämä epäonnen sukat juuri kun olivat purkuun menossa :D

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Käsityökirjahaasteen viimeiset ja kestovaippakakku

Kuukauden päivät tulee nämä käsityökirjahaasteen viimeiset työt myöhässä, mutta valmiina ovat olleet jo yli kaksi viikkoa, että oikeasti myöhässä vain pari viikkoa :D Eli viimeiset työt oli ommeltavia ja se ei ehkä ole ihan vahvimpia osa-alueitani, mutta olen yrittänyt sitäkin reenailla :)

Mekkotehdas-kirjan ohjeella ompelin viirinauhan ystäväni joulukuussa syntyvää vauvaa varten (tämä on yksi syy, miksi tämä postaus tulee niin myöhässä, meillä oli eilen babyshowerit hänelle, missä tuo viirinauha oli koristeena, enkä halunnut hänen näkevän sitä aiemmin :) ) Kankaat ovat kaikenmaailman tilkkuja, mitä minulta löytyi.

ommeltu viirinauha

ommeltu viirinauha
Kirjasta Jouluiloa kierrätysmateriaaleista, päätin ommella tonttulakin, koska niitä meillä tarvitaan. Viimevuotiset taitavat olla jo pieniä (juniori toki perii isoveljen vanhat). Kirjassa oli vanhoista t-paidoista ommeltuja tonttulakkeja. Minulta löytyi yksi kulahtanut vanha toppi, joka oli sopivasti joulunpunainen, niin siitä ompelin yhden. Oli kyllä ihanan helppo homma, näitä voisi tehdä vaikka kuinka paljon. Löytyisi yksi sininen kruunupaita, josta esikoinen haluaisi, että ompelisin myös tonttulakin. 

ommeltu tonttulakki

Siksakkia-kirjasta löytyi hauska ohje laukkuun, joka oli ommeltu housunlahkeesta. Ompelinkin sitten esikoisen vanhoista farkuista pikkulaukun, johon herra saa pistää vaikka omia aarteitaan. Tarkoitukseni oli ommella hihnat kiinni laukun keskivaiheille, jolloin yläosasta tulee tavallaan läppä, mutta esikoinen halusi tuollaisen pitkulalaukun :D

laukku housunlahkeesta

Sellaiset olivat viimeiset työt käsityökirjahaasteesta. 

Nyt on haaste suoritettu ja siirrytään kestovaippakakkuun, minkä tein kaverilleni juniorin vanhoista vaipoista. Kaverini arvostaa kaikkea kierrätettyä, joten mitään uutta ei tätä kakkua varten ostettu, oikeastaan mitään ei ostettu tätä kakkua varten. Vaipat ja imut ovat tosiaan juniorin vanhoja. Pahvi, joka meni kakun alle oli miehen tytölle ostetun lampun pakkauksesta, vähän pistin tähtiteippiä reunoihin, että näyttäisi siistimmältä ja keskellä olevaan tötteröön oli kääritty tytsyn huoneeseen ostettu matto (sitä tietenkin piti vähän lyhentää) Kuminauhoja mulla ei ollut, niin pyöräytin vähän puuvillalankaa imujen ja osan vaiposta ympärille.

kestovaippakakku

kestovaippakakku

kestovaippakakku

kestovaippakakku

Silkkinauhat kakun ympärille on myös omista varastoista löytyneitä. Kaverini on minun tavoin värien ystävä, joten ei ollut mitään paineita, että pitäisi tehdä jotenkin yhteen mätsäävät narut ja muut, mitä enemmän värejä sen parempi :D

Helistin on ollut molempien poikien leikeissä ja niitä löytyy meiltä toinenkin punainen ja minun oma vanha keltainen, niin tämä meni hyvin kiertoon. 
Sitten halusin kakkuun tietenkin vielä jotain itsetehtyä, joten virkkasin tuttinauhan vaaville. Tähän käytin juniorin vanhasta tuttinauhasta jääneet osat. Ostin joskun söpön pöllötuttinauhan, jonka nauha meni rikki melki samantien. Säästin siitä sitten klipsun ja kumiosan, johon tutin saa ja nyt sain käyttää nekin poies :)

virkattu tuttinauha

virkattu tuttinauha
Nyt tuli muuten huijattua hieman. Kyllähän mä jotain ostin, nimittäin tuo tutti on ihan uusi, ei kenenkään vanha :D

Kovasti sai tämä kakku kehuja eilen kutsuilla ja täytyy sanoa, että olen kyllä itsekkin erittäin tyytyväinen :)

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Synttärilahja 5-vuotiaalle neitokaiselle

Kaverin tyttö täytti juuri viisi vuotta ja äidiltä saadun villasukkatoiveen lisäksi ajattelin tehdä jotain pientä kivaa virkaten. Olemme joskus aiemmin puhuneet, että neiti tykkää kovasti nukkekotileikeistä ja sinne voisi jotain tehdä. Virkkasin pikaisesti jämälangoista muutaman peiton ja tyynyn sinne. 


Ja sitten vielä muutaman dominokeksin virkkasin Prinsessajuttu-blogin ohjeella. Sen verran aidoilta ne taisivat näyttää, kun juniori totesi "keksi" ja pisti suuhun. Ilme oli mitä mainioin kun tajusi, ettei ne mitään syötävää olekkaan :D

virkaatu dominokeksi
virkattu dominokeksi

Ja koska ainahan pitää jotain tehdä vielä viime tingassa, niin päätin kutoa myös synttärisankarin pikkusiskolle omat villasukat. 

Tällaisia lahjoja tällä kertaa :)

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Iso virkattu kori ja ekat joululahjat

Taas on arki vienyt mennessään ja en ole ehtinyt koneella istuskella ja blogia päivittää. Käsitöitä on onneksi valmistunut tasaiseen tahtiin. Viime lauantaina kävin työkaverin kanssa Seinäjoen käsityömessuilla, mutta kaikki aikani meni ihasteluun ja shoppailuun, joten kuvat jäi ottamatta :D

Virkkasin poitsujen pikkuautoja varten isohkon korin trikookuteista. Purkasin jo tovi sitten yhden lattiatyynyn minkä olen esikoiselle aikoinani tehnyt. Käytin tässä korissa tuosta tyynystä puratut siniset kuteet (toisena värinä oli vihreä ja ne odottavat yhtä toista projektia) ja sen lisäksi käytin trikookuteiden jämiä mitä multa löytyi.

virkattu kori

virkattu kori

Myös ensimmäiset joululahjat ovat valmiina kaverin muksuille. Sieltä tuli toiveena villasukat, lapaset ja tuubihuivi. Tällainen oli lopputulos :)

Huivi on virkattu Miami-langalla samalla ohjeella millä tein poikien huivit. Lapaset on nalle-langasta ja villasukat 7veljestä-langasta.

Sitten vielä huomasin sellaisen asian, että mulla piti tänään olla valmiina kaikki käsityökirjahaasteen käsityöt, mutta hupsista vain, kun eivät ole. Muutama ompelujuttu on tekemättä. Piti viikonloppuna tehdä, mutta en sitten ehtinytkään. Kankaat on valmiina ja odottavat ompelupöydällä. Kyllä mä viimeistään ens viikonloppuna ne saan valmiiksi :D
 

tiistai 20. syyskuuta 2016

Virkattuja jäätelöitä

En osannut päättää yhdestä käsityökirjahaasteen kirjasta (Mia Bengtssonin - Amigurumi, virkkaa uusia iloisia maskotteja), että mitähän oikein tekisin, joten annoin veljentytölle kirjan käteen ja kysyin mitä kivaa voisin tehdä. Hän tykästyi kirjassa olleisiin virkattuihin jäätelöihin. Ryhdyin tuumasta toimeen ja jäätelöt valmistuivat kivan nopeasti ja söpöjä tuli :)



Vielä olisi muutama ommeltava käsityö jäljellä tästä kirjahaasteesta, sitten ois homma suoritettu :)

lauantai 17. syyskuuta 2016

Virkattu monsteri

Tuo esikoiseni on kovin tarkka aika lailla kaikesta: vaatteista, ruuasta, leluista.. Joten hänelle ei viitti virkata ihan mitä vain. Olen tässä lähipiirissä virkannut monille halimonstereita, tällaisia, mutta esikoinen ei ole niille lämmennyt. Kerran hänelle yhden virkkasin, mutta se muutti tätini luokse, kun herra halusi sen hänelle viedä :) Kerran herra sitten mietti, että voisitko äiti virkata mulle monsterin mutta erilaisen kun halimonsterin. Sitten hän kertoili, että minkä näköinen monsterin pitäisi olla. Pyysin että hän piirtäisi kuvan mulle ja niin hän tekikin. Se kuva vain jäi toviksi jääkaapin oveen odottamaan inspiraatiota. Nyt olen saanut aikaiseksi tehdä sen viimeinkin. Esikoiselta tuli vain viimeinen pyyntö tehdä tukasta punkkaritukka ja piikkejä myöskin selkään, näillä mentiin. 

Tässä ois esikoisen piirros ja lopputulos, miltä näyttää? :)

virkattu monsteri

virkattu monsteri

virkattu monsteri

virkattu mosteri
Esikoinen oli tyytyväinen ja meikäläisenkin mielestä tuli aika hauska kaveri :)

lauantai 20. elokuuta 2016

Tuubihuivit poitsuille

Huhhei, ensimmäinen viikko töitä takanapäin ja hengissä ollaan :D Poitsut lomailevat vielä ensi viikon isännän kanssa ja sitten heilläkin on hoidon alku edessä. Mä oon täällä käyny läpi kamppeita hoitoa varten ja totesin, että tuubihuivit voisivat olla kivoja ja helppoja pienemmänkin itse saada puettua päälle :) 

Käytiin tuon vaatteistaan erittäin tarkan esikoisen kanssa eri malleja läpi ja vihdoin hän hyväksyi siksak-tuubihuivin, jonka ohje löytyi täältä. Huiviin hän sai ihan itse valita kaikki värit. Langaksi valitsimme blend bamboon, mitä minulla oli kiva kokoelma siksak-viltin jäljiltä (silloin tuli myös tilailtua muitakin värejä, kun oli niin hyvät tarjoukset :D ) 
Esikoisen omasta tuli ensin liian iso, mutta poistin sitten pari raitaa ja hyvä tuli. Vielä aika napakka, mutta varmaan vähän venähtää ajan kuluessa.

virkattu tuubihuivi
Tässä huivi vielä vähän reiluna

Ja pitihän juniorinkin saada omansa, hälle päätin tehdä vanhoista Novitan wool-langoista. Huivi tuntui mun kaulaa vasten hieman karhealta, niin heitin sen vielä lanoliini-kylpyyn, jos se vaikka hieman pehmentäisi (tuntui ainakin märkänä ihanan pehmeältä, on nyt kuivumassa). Junioria tosin ei tuntunut se karheus häiritsevän.

virkattu tuubihuivi

virkattu tuubihuivi
Juniori joutui malliksi isoveljen pienennetylle huiville.
Näitä oli aivan ihana virkkailla, voisin tehdä useammankin (kummitytölle yksi jo tilattuna joululahjaksi). Tekisin varmaan itellenikin, jossei mulla ois valmiiks jo niin mahottomasti huiveja :D

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Virkattu siksak-viltti rattaisiin

Tämä peitto on ollut valmiina ja käytössä jo hyvän tovin, mutta aina en muista tänne asti laittaa :)

Halusin rattaisiin juniorin päikkäreitä varten jonkun ihanan viltin ja halusin tehdä siihen reiät turvavöitä varten (vaikka ne eivät ihan hirveästi ole olleet käytössä, kun herra tykkää nukkua kärryssäkin usein kyljellään). Heti kun rupesin vilttiä suunnittelemaan, mielessä oli siksak-kuvio. Siksak-viltit ovat mielestäni ihania ja muutkin siksak-jutut. Langaksi valitsin blend bamboo, koska ajattelin bambu-langan olevan kiva näin kesällä. Virkkasin vielä mustan reunuksen, että viltistä tulisi jotenkin yhtenäisempi.


Viltistä tuli ehkä vähän isompi kun olin ajatellut, mutta se voi toimia myöhemmin vaikka torkkupeittona :) Tässä se on meiän matkarattaisiin aseteltuna, yleensä on kyllä toisissa kärryissä, jotka on vain kotona ja niissä juniori useinmiten nukkuu päikkynsä.


Ohje: oma ja rattaisiin välillä testaten, että reiät tulee oikeaan kohtaan.
Lanka: Blend bamboo
Koukku: 3,5 tai 4 (en enää muista)

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Virkattu apina

Juniori on innostunut nyt jonkin verran apinoista, ainakin yksi kirjaston eläinkirja aiheuttaa suurta hilpeyttä aina apinan kohdalle päästessä. Herra hokee vain "ami, ami, u-u-u-a-a" :D Joten kun selailin käsityökirjahaastessa jäljellä olevia kirjoja, niin rupesin miettimään, että Mia Bengtssonin amigurumi-kirjan pupun ohjeella voisi hyvin virkata apinan, tekemällä erilaiset korvat ja hännän, ja niinhän minä sitten tein, tämmönen söpöliini siitä tuli.

  



Ohje: Mia Bengtssonin kirjasta Amigurumi
Lanka: Puro batik
Koukku: 3