Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uniriepu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uniriepu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. toukokuuta 2016

Unipupu

Kudoin kohta kolme vuotta sitten, kaverin saadessa toisen vauvansa, lahjaksi unipupun. Tästä pupusta tuliki todella rakas kyseiselle pikkuneidille ja sain hetki sitten tilauksen tehdä uusi pupu. Tein ensimmäisen pupun Samos-langasta ja koska kyseistä lankaa ei enää tehdä (ei taidettu tehdä enää silloinkaan, vaan tein varastoistani) päätin tämän pupun tehdä Miami-langasta, joka on aikalailla samaa lankaa, vain hieman ohuempaa.

Ohje löytyi kirjasta Unileluja, pehmoeläimiä & nukkeja, joka oli jo minulla menossa kirpparille myyntiin, mutta päätin sen vielä pelastaa takaisin.


Tein palaset ohjeen mukaan, mutta en täyttänyt pupua, että olisi enemmän niinkuin riepu, eikä pehmolelu.


Pitäisi vain olla vähän tarkemmin mukana, etu- ja takakappaletta yhteen ommellessa, ettei unohda laittaa pupun tassuja mukaan. Minä en ollut oikein mukana, kun käänsin työn, niin en tiennyt itkisinkö vai nauraisinko, kun tassut odottivat sievässä pinossa pöllöarkkuni päällä ja sain ne ommella kiinni jälkikäteen:D Onneksi pikkuneiti oli todella onnellinen uudesta pupustaan ja sehän on pääasia.

torstai 31. joulukuuta 2015

Kymmenen lempparia

Moni keräilee tähän vuoden päätteksi, mitä kaikkea ihanaa on saanut aikaan. Mä aattelin samaa, mutta päätin rajata vuoden käsityöt kymmeneen lemppariin :)



Keväällä virkkasin pojille ihanat villatakit, joista juniorin oma oli kovassa käytössä. Esikoinen ei jostain syystä niin piitannut tuota pitää, mutta ei toki ihan käyttämättä jäänyt ja on sen verran reilu et menee vieläkin :) Tykkään enempi tehdä nopeita käsitöitä, mutta nää oli yllättävän nopeita virkata ja mitä parasta nää on ihan saumattomia, eli ei tarvinnut ommella mitään saumoja :D Ohje on koukkuleikki kirjasta, mistä löytyy aivan ihania juttuja lapsille :)


Nää lätsät oli ihanan nopeita virkata ja supersuloisia. Täytynee ens kesäksi virkata itellekki tämmönen :) Ohje on hieman muokaten Mun Tekemä!-blogista.

Tiskirätit on aina kivoja nopeita projekteja, tää malli oli jotenkin erityisen mieleen. Ohje oli jostain norjalaisesta blogista, johon päädyin Prinsessajuttu-blogista.
 
Nämä suloisuudet tein tilauksesta juniorin vauvakamulle. En löytänyt näihin mitään mieleistä ohjetta, joten tein nämä virkkaa, purkaa, virkkaa, purkaa, virkkaa-tyylillä :D



























Näihin tyynyihin, "mattoon" ja pikkupeittoon sain ihanasti tuhlattua epämääräisiä jämälankojani ja nämä valmistuivat nopsaa, oikea unelmakäsityö meikäläiselle :D

  
Nää pöllöt oli aika suuritöisiä niin kovin pieniksi kavereiksi, mutta kattokaas nyt onko mitään söpömpää.. (ohje muuten löytyi pinterestistä)



 ..noo ehkä tämä Totoro <3 Tämäkin oli tällaiselle hätähousulle vähän työläämpi, mutta lopputulos niin ihana! Ohjeen löysin jonkun suomalaisen blogin kautta, mutta en jaksa nyt etsiä. Toinen Totorokin pitäisi saada virkattua, kun tuli jo syksyllä siihen tilaus, pikkuhiljaa pikkuhiljaa.



























Tämä söpö uniriepu meni kaverin tytölle. Riepu on perusisoäidinneliö ja pää on tehty hieman muokaten amigurumi-kirjasta.

Nämä heijastavat halimonsterit menee kategoriaan, nopeat ja helpot käsityöt (eli mun suosikkikategoria :D ) 


Virkkasin kaverin valokuvausrekvisiitaksi tonttulakkeja, mutta oon unohtanut tänne laittaa, että tein niitä myös omille pojille, miehen tytölle ja veljen tytölleni. Näitä oli kiva virkata. Ohje muotoutui sitä mukaan kun virkkasin ja kiva oli lopputulos :)

Näissä tunnelmissa sitten ensi vuoteen. Hyvää uutta vuotta vain kaikille :)

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pienelle prinsessalle

Kävin tuossa joku tovi sitten kaverini luona ihastelemassa hänen pikku neitiään, ja vaihtamassa kaverin kanssa kuulumisia. Ihan liian kauan oli mennyt siitä kun oltiin viimetteeksi nähty. Tyhjin käsinhän en tietenkään voinu mennä paikalle, vaan olin virkannut viemisiksi pienet töppöset ja unirievun.

Tein töppöset jollain vanhalla Flipflop langalla ja ohje on kirjasta Pienet töppöset.




Unirievun tein kotiväki langasta. Pupun pään ohje on Mia Bengtssonin Amigurumi-kirjasta, korvista tein vain vähän lyhyemmät. Ja riepuosa on ihan perus isoäidinneliö. Ompelin pään tiukasti kiinni, että pitäisi kestää rajumpaakin rakkautta ja silmät on turvasilmät.

Ensi viikolla taas treffataan saman kaverin kanssa, pitää kyllä ottaa tavaksi rehvata säännöllisesti, niin mukavaa meillä oli :)

Olin tosiaan viikonloppuna juniorin kanssa Tampereella ja käsityömessuilla. Siellä oli kyllä niin paljon kaikkea ihanaa, ja jonkin verran tuli osteltuakin :D Kuvia ei taas tullut otettua, kun oli niin paljon ihasteltavaa ja NIIIIN paljon ihmisiä. Kävikö joku muu messuilla?