Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsityöt. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. joulukuuta 2016

Kymmenen lempparia vuodelta 2016

Päätin viime vuonna listata tänne blogiin kymmenen lempparikäsityötä kuluneelta vuodelta ja mielestäni se oli aika passeli määrä, joten tehdäänpäs sama tälle vuodelle :)

Alkuvuodesta sain valmiiksi raidallisen villapaidan esikoiselle. Tätä oli hauska tehdä, kun ei tiennyt tarkkaan lopputuloksesta, minä kun kyselin kavereilta raitojen kerrosmääriä.


Yksi ehdoton lempparikäsityöni meillä kotona on tämä matto, se on myöskin saanut paljon kehuja meillä käyneiltä kavereilta.


Nämä pääsiäismunat ovat niin ihanan värikkäitä, että pääsevät suosikeiksi jo siitä syystä.


Tämä huovutettu käsityökori on minulla päivittäisessä käytössä. Se on joko tuolin vieressä lattialla tai sitten kulkee mukanani pihalle tai minne vain :)

Tämä lattiatyyny saa aina hymyn huulille, tykkään siitä kovasti ja projektina on tehdä toinenkin tälle kaveriksi. On vain tämä syksy ollut kiireistä ja väsynyttä aikaa ja tuntuu, että totuttelen vieläkin töihin paluuseen :D



Nämä ampparit ja pesät olivat ihanan nopeita tehdä ja täytyy sanoa, että jokakesäistä amppariongelmaa ei viime kesänä ollut, joten taisivat toimia.


Elokuussa (tai oikeasi kyllä jo aiemmin) innostuin siksakvirkkauksesta ensin viltin muodossa ja sitten tuubihuivien muodossa. Huiveja tuli virkattua näiden jälkeen vielä kolme :D



Tämä monsteri on mielestäni jotain niin ihanaa, ei niinkään minun käsityönäni, vaan poikani tarkat suunnitelmat ja mietteet monsterista tekevät siitä täydellisen.

Nämä villasukat ovat jo aivan nyppyiset, koska olen käyttänyt niitä niin paljon.


Olisihan niitä omia lemppareita itse asiassa vielä enempikin, mutta päätin nyt karsia ne näihin kymmeneen. Mutta pakko vielä lisätä tähän kokonaan esittelemättä jääneet adventtisukat, jotka ovat itseasiassa olleet jalassa melkein nonstoppina jouluaatosta lähtien. Nämä sukathan toteutettiin yhteisneulontana. Sweet things-blogissa julkaistiin joka adventti yksi osa sukan ohjeesta. Itse en ehtinyt ihan ajan tasalla näitä kutoa, mutta viimeiset langat päättelin aatonaaton iltana (yönä) ja aatoksi jalkaan. Tästä pääsee neljännen adventin postaukseen, josta pääsee myös aiemmpiin postauksiin.




Hyvin olen muuten saanut toteutettua tuota toivettani ujuttaa omia käsitöitäni tänne kotiimme pikkuhiljaa ja hauska huomata, että tähän valikoiduista käsitöistä melkein kaikki ovat sellaisia, jotka ovat meille jääneet :) 

Näistä tunnelmista on hyvä siirtyä uuteen vuoteen.

Ihanaa uutta vuotta teille kaikille!

maanantai 24. elokuuta 2015

Käsitöiden uusi säilytyspaikka

Mulla käsityöt, langat ja muut tarvikkeet hakee vähän paikkaansa täällä kämpässä. Langat oli alkuun kaapissa miehen tytön huoneessa, jossa mulla on myös ompelupöytä yhdessä nurkassa. Nyt olen ruvennut siirtämään niitä vaatekomeroon, mutta sekin homma on vähän kesken, kun pitäis ronskilla kädellä karsia ylimääräisiä vaatteita poies, että saa tilaa lankalaatikoille :D 

Olkkarissa mulla on ollut yksi kori, missä on tekeillä olevat käsityöt, ohjekirjoja, tarvikkeita, laturia ynnä muuta sekailaista, mitä TÄYTYY säilyttää lähettyvillä ja se kori on aina niin täynnä, että sitten on usein ollut jotain pussukkaa siellätäällä (isäntä ei oikeen siitä tykkää :D ). Nyt vielä tuo juniori on niin kiinnostunut siitä korista, että häntä ei pidä poissa sieltä mikään, ei vaikka tuoli on edessä :D 


Minimanissa näin aivan ihania pöllöarkkuja, jotka suorastaan huusivat minulle: "OSTA MEIDÄT!!!" Joten eihän mulla ollut vaihtoehtoja, ostin sitten ison ja pienen, aatellen että isoon voisin laittaa ohjeita, lankoja, puikkoja, koukkuja ja muita tarvikkeita, käsitöitä yms. ja pieneen juuri meneillään oleva käsityö. Aika ihania vai mitä :)

Halusin isoon arkkuun myös lehtitelineen, johon saan muutaman vihkosen mihin kirjoittelen ohjeita, muita ohjeita ja papereita mitä haluan säilyttää lähellä. Lehtiteline oli vain himpun liian korkea, että arkku ei mahtunut kiinni, joten tein sellaisen itse. Leikkasin roskiin menossa olevasta laatikosta lehtitelineen ja teippasin vähän reunoja, etteivät lähde ihan rispaantumaan. Telineestä tuli hieman pidempi kuin normilehtiteline, joten siihen mahtui näppärästi myös kynäteline, jollaista ei tietenkään kotoa löytynyt, mutta onneksi kotoa löytyi pyöreä pahvi"laatikko" jossa tuli tilaamiani isoja valokuvia. Leikkasin sen sopivan korkuiseksi ja vähän teippiä senkin reunoihin ja voila, hieno lehti- ja kynäteline valmiina :D


Combo-kirpparin sisustuspuolelta löytyi samanlaisia pöllöarkkuja, kuin minimanissa, mutta siellä oli vielä yksi koko minun ostamieni ison ja pienen väliin, ja ja ja olinhan minun pakko ostaa semmoinen vaaleanpunaisessa värissä :D :D Sinne aion nyt tunkea laturit, ulkoiset kovalevyt ja ja ja kyllä multa aina tavaraa löytyy :D 


Pienemmät arkut on nyt tuossa matalan lipaston päällä ja tämä iso toimii mun jalkarahina, vieläkun saisi tähän isoon viriteltyä renkaat, niin saisi helpommin liikuteltua ja kyllä mulla on jo jotain mielessä, toteutus vain uupuu :D

Missäs te muut säilytätte käsitöitä?