Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tyyny. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tyyny. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Vanhoista vaatteista lattiatyynyksi

Mä tykkään hyödyntää kaikkea vanhaa, ja usein mietin voisikos tavaroita/vaatteita yms. hyödyntää, eikä vain paiskoa roskiin. Nyt on päässyt säkillinen vanhoja kulahtaneita vaatteita uuteen käyttöön. 

Juteltiin kaverin kaa tuossa tovi sitten lasten tuoleista ja lattiatyynyistä. Kaveri haluisi eroon heidän lasten nojatuolista ja tilalle lattiatyynyn, minä taas olin kirppareilta yrittänyt katsella lasten nojatuolia. Päätimme siis tehdä vaihtokaupat, me saadaan heidän pikkunojatuoli ja minä virkkaan heille lattiatyynyn. Materiaaleja mulla ei ollut tarpeeksi, mutta kaverillapa oli säkillinen tyttöjensä vanhoja vaatteita, jotka olivat jo nähneet tarpeeksi elämää. 

Tein tätä käsityötä aivan innoissani, jäin jotenkin aivan koukkuun. Illat pitkät leikkelin vaatteita kuteiksi ja virkkailin. Yhteen pussiin keräsin kaikki saumat ja kuteeksi kelpaamattomat palat, jotka saivat sitten täyttää virkansa päätymällä tyynyn sisälle pehmusteeksi. Ompelin vanhasta lakanasta sisustyynyn kahdesta pyöreästä palasta ja yhdestä pitkulaisesta. Täytin tämän tyynyn niillä saumoilla ja lisäksi sinne meni pieniä tilkkusia, jotka on jäänyt muista ompeluhommista, vanhan patjan palasia, jotka olen säästänyt jostain aiemmasta projektista ja kahden vanhan tyynyn sisukset (ja myöskin tyynyn päälliset :D ).


Sitten ompelin tuon aukon kiinni..

..ja juniori kävi vähän testaamassa tyynyä..

..ennenkuin sisustyyny pääsi virkatun tyynyn sisälle.


Virkkasin toisesta puolesta ympyrän ja siihen sitten sopivan korkeat reunat ja toisesta puolesta taas samankokoisen ympyrän ja siihen vähän vajaasta puolesta ympärysmitasta pienen reunuksen, johon ompelin muutaman napin, että päällisen saa irti ja pesuun. Lopuksi virkkasin osat kiinteillä silmukoilla kiinni toisiinsa. Sitten napit kiinni ja voila, valmis on :)


Toiselta puolelta tämän näköinen
Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen ja niin oli tyynyn omistajakin :)


Juniori olisi varmasti voinut myöskin pitää tyynyn itsellään, sen verran tykkäsi siihen päälle mennä istumaan ja makoilemaan :D
 

torstai 31. joulukuuta 2015

Kymmenen lempparia

Moni keräilee tähän vuoden päätteksi, mitä kaikkea ihanaa on saanut aikaan. Mä aattelin samaa, mutta päätin rajata vuoden käsityöt kymmeneen lemppariin :)



Keväällä virkkasin pojille ihanat villatakit, joista juniorin oma oli kovassa käytössä. Esikoinen ei jostain syystä niin piitannut tuota pitää, mutta ei toki ihan käyttämättä jäänyt ja on sen verran reilu et menee vieläkin :) Tykkään enempi tehdä nopeita käsitöitä, mutta nää oli yllättävän nopeita virkata ja mitä parasta nää on ihan saumattomia, eli ei tarvinnut ommella mitään saumoja :D Ohje on koukkuleikki kirjasta, mistä löytyy aivan ihania juttuja lapsille :)


Nää lätsät oli ihanan nopeita virkata ja supersuloisia. Täytynee ens kesäksi virkata itellekki tämmönen :) Ohje on hieman muokaten Mun Tekemä!-blogista.

Tiskirätit on aina kivoja nopeita projekteja, tää malli oli jotenkin erityisen mieleen. Ohje oli jostain norjalaisesta blogista, johon päädyin Prinsessajuttu-blogista.
 
Nämä suloisuudet tein tilauksesta juniorin vauvakamulle. En löytänyt näihin mitään mieleistä ohjetta, joten tein nämä virkkaa, purkaa, virkkaa, purkaa, virkkaa-tyylillä :D



























Näihin tyynyihin, "mattoon" ja pikkupeittoon sain ihanasti tuhlattua epämääräisiä jämälankojani ja nämä valmistuivat nopsaa, oikea unelmakäsityö meikäläiselle :D

  
Nää pöllöt oli aika suuritöisiä niin kovin pieniksi kavereiksi, mutta kattokaas nyt onko mitään söpömpää.. (ohje muuten löytyi pinterestistä)



 ..noo ehkä tämä Totoro <3 Tämäkin oli tällaiselle hätähousulle vähän työläämpi, mutta lopputulos niin ihana! Ohjeen löysin jonkun suomalaisen blogin kautta, mutta en jaksa nyt etsiä. Toinen Totorokin pitäisi saada virkattua, kun tuli jo syksyllä siihen tilaus, pikkuhiljaa pikkuhiljaa.



























Tämä söpö uniriepu meni kaverin tytölle. Riepu on perusisoäidinneliö ja pää on tehty hieman muokaten amigurumi-kirjasta.

Nämä heijastavat halimonsterit menee kategoriaan, nopeat ja helpot käsityöt (eli mun suosikkikategoria :D ) 


Virkkasin kaverin valokuvausrekvisiitaksi tonttulakkeja, mutta oon unohtanut tänne laittaa, että tein niitä myös omille pojille, miehen tytölle ja veljen tytölleni. Näitä oli kiva virkata. Ohje muotoutui sitä mukaan kun virkkasin ja kiva oli lopputulos :)

Näissä tunnelmissa sitten ensi vuoteen. Hyvää uutta vuotta vain kaikille :)

perjantai 22. toukokuuta 2015

Kätköjä

Oon tässä parina päivänä käyttänyt nuorimmaisen päikkäriajat romujen penkomiseen/läpi käymiseen. Oivoi, tuli taas huomattua että oon aikamoinen hamsteri. Kaikenlaista sitä on tullut pistettyä talteen, ajatuksena askarella taikka vain käydä läpi sit paremmalla ajalla. Nyt sitten taisi sitä parempaa aikaa löytyä. En toki vielä mitään askarellut, mutta ainakin on käyty läpi ja pistetty turhia pois. Iso pino korjattavia vaatteita löytyi myös, nyt tattee ottaa itteensä niskasta kii ja korjata ne pikimmiten. Pieniä löytöjäkin tuli tehtyä, nimittäin useamman vuoden kateissa ollut uimahallin ranneke ja Anttilan lahjakortti, nyt pitää selvittää onko niissä vielä virtaa :D

Oon mä ehtinyt vähän käsitöitäkin tehdä, nimittän mun oma huivi on valmis. Kiva pikku huivi kevääksi ja kesäksi. Lankana on jostain alelaarista ostettu ihanan värinen Novitan puro batik. Tätä lankaa jäi vielä yksi kerä, mitähän kivaa siitä vielä keksisi.





Kolme tiskirättiä olen virkannut kaverille synttärilahjaksi. Lanka pitäisi olla jotain bamulankaa, ainaki langat löytyi pienestä pussukasta missä luki "bambulankoja" Toivottavasti kestää yhtä hyvin tiskirätteinä, kuin muut bambulangat mistä olen tehnyt tiskirättejä aiemmin. 




Oon tossa tovi sitten jostain pörröisestä pinkistä langasta (oli joku Novitan vanha lanka, ehkä Jive) kutonut tyynynpäällisen. Siitä oli vaikeeta tehdä mitään erikoista, kun silmukoita oli tosi vaikeeta laskea, joten kudoin aina oikeeta niin kauan kun lankaa riitti ja sitten päättelin. Vanhasta tahrasesta topista tein sisustyynyn, jonka täytin muotonsa menettäneen tyynyn sisuksella. Reunat virkkasin kiinni pinkillä Miami-langalla. Tuommonen söpö koristetyyny siitä nyt tuli sitten veljentytölle :)

Nuorimmaisen jalkakin päässyt mukaan kuvaan :D



Seuraava projekti onkin alkanut sillä tavalla, että olen purkanut yhden äitini tekemän ponchon, jota en enää käytä. Langasta ei ole tietoa, jotain paksua ja pörröistä. Olen myös purkanut joskus kauan sitten virkkaamani lasten topin (josta tuli aikanaan vääränkokonen), jonka olin virkannut pinkistä Novitan puro batikista. Näistä virkkaan kummitytölleni ja hänen siskolleen synttärilahjat. Niistä myöhemmin :)




Nyt pitäis laittaa ipanat ja itteni kuntoon ja lähteä pian vähän asioille ja lounaalle ystävän kanssa :)