Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ohjelinkit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ohjelinkit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Luisteleva hiirulainen

Oon ostanut jo hyvä tovi sitten Mailegin ihanan balettihiirulaisen, mutta sille ei ole tässä tuvassa käyttöä löytynyt. Veljentyttö harrastaa luistelua ja hoksasin, että kyllähän balettiasu voisi olla myös luisteluasu.




Törmäsin joulun alla Pinterestissä söpöihin virkattuihin luistimiin ja aattelin että nehän passaisivat hyvin tälle hiirulaiselle :)



Koukku: 3 tai 3,5 (lahopää on jo unohtanut)
Lanka: Novitan kotiväki
Ohje: Täältä. Muokkasin jonkin verran ohjetta.


Aika suloiset vai mitä? :)

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Villapaita jämälangoista

Kirjoittelin tuossa aiemmin, että nämä paukkupakkaset vauhdittivat yhtä kesken jäänyttä käsityötä, nimittäin esikoisen villapaitaa. Herralta löytyy kahdet kirpparilta löydetyt villahousut, mutta villapaita on jäänyt uupumaan, eikä löydy edes mitään fleecepaitoja. Aloittelin jo syksyllä tämän villapaidan kutomisen, mutta en pitänyt kiirettä, kun ei pakkasiakaan näkynyt. Sitten sainkin tuon ihanan keuhkoputkentulehduksen ja yhtäkkiä olikin kiirus kaikkien joulujuttujen kanssa. 
Uuden vuoden jälkeen, kun isäntä katseli sääennustuksia ja sanoi, että tulossa olisi parinkymmenen asteen pakkaset, tuli tälle mammalle kiirus kaivaa kesken jäänyt villapaita esiin :D

Tähän villapaitaan en ole ostanut mitään lankoja, vaan tein niistä mitä kaapistani löytyi (+äiteeltä piti vähän lainata, kun loppui kesken :D ). Ajattelin, että wool-lanka olisi hyvä tälle paidalle. Villahousut meiltä löytyi sinisenä ja ruskeana, olisin mieluusti halunnut ruskean sävyisen villapaidan, mutta langoista löytyi vain yksi kerä ruskeaa. Sinisiä lankoja löytyi eri sävyissä isompia ja pienempiä nöttösiä ja päätin lähteä niistä tekemään raidallista villapaitaa. 

Kauan mietin että miten tekisin raitojen suhteen, kun en yhtään osannut arvioida kuinka pitkälle mikäkin lanka riittäisi. Ajattelin että paras olisi, kun ei olisi mitään selkeää rytmitystä värien suhteen ja yhdellä värillä kerroksia tulisi 2-6. Päätin vielä, että en itse päätä kunkin värin kerrosten määrää, vaan kyselen muilta. Joten välillä kyselin täällä kotona perheenjäseniltä vierailta yms. välillä laitoin facebookin, että kertokaas numeroita ja niin siitä pikkuhiljaa tuli kiva raitapaita. Siihen tähtäsin, että kaikki osat (hihat + vartalo) olisivat vaaleansinisessä raidassa, kun oli aika yhdistää.





Ohje löytyi täältä.
Lanka: Novitan wool
Puikot: 3,5

Napit pitäisi itseasiassa ommella vielä tuohon kaulukseen, mutta tuli niin kiirus saada paita käyttöön, etten ole vieläkään ehtinyt niitä ommella. Lämmittää onneksi ilman niitäkin :)

Kiitoksia vain kaikille numeroita antaneille, tällaisen luomuksen autoitte minua tekemään :D

torstai 17. joulukuuta 2015

Heijastavia pipoja pukinkonttiin

Kirjoittelin aiemmin siitä, että olen ahkerasti tuhlannut viime talvena ostamiani heijastinlankoja. Heijastavia pipoja on virkattu muillekkin kuin esikoiselle. Kummipojalle ja tämän siskolle lähti tällaiset lippapipot.





Esikoinen suostui malliksi, niin näkee paremmin pipon istuvuuden. Mustan pipon kaa kävi sillai, että lanka loppui kesken, joten tein lipan ja tupsun novitan heijastinlangasta :D

Musta pipo on tehty tällä ohjeella. Lilaa pipoa virkatessani totesin, etten jaksa tota virkkaa etureunaan, takareunaan.... niin virkkasin muuten samalla ohjeella, mutta virkkasin tavallasia kiinteitä silmukoita.

Myös kummitytön pakettiin sujahti heijastava pipo samalla ohjeella, mutta ilman tupsua. Neiti pyöräilee paljon äitinsä kanssa, niin ajattelin että parempi ilman tupsua :)

 Onko muut innostuneet heijastinlangoista?

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Batman villasukat

Kummipoitsun äiteeltä tuli joululahjatoiveeksi batman-sukat (siis kummipoitsulle, ei äidille :D ). Niitä lähdin toteuttamaan etsimällä pinterestistä ohjeita ja löysinkin yhden batman-logon mallin sieltä melkein samantien, tällaisen. Kaapista löytyi 7 veljestä lankaa oikean värisenä ja novitan sivuilta löytyi hyvä ohje minkä mukaan lähdin kutomaan. Apinan tilalle tein vain tuon batman-logon.

Halusin sukkaosaankin batman-logon, mutta pienenpänä, niin sen sävelsin itse vähän piirtelemällä ensin mallia ruutupaperille. Ihan hyvä siitä mielestäni tuli. Tunnistan ainakin itse batmanniksi :D


Kädenjäljestä huomaa taas, etten ole kutonut hetkeen. Nyt vain jännätään jouluun asti, että mitä kummipoitsu tykkää :D

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Myssy vastasyntyneelle

Muistattekos kun virkkasin aivan liian ison myssyn kaverini kuvausrekvisiitaksi, tämän. Nyt on sitten vähän paremman kokoinen virkattuna :D




Lanka on Novitan Jenika ja ohje täältä täältä.

Raukka tuo mallinukkeni kun aina nakuna joutuu kuviin :D

perjantai 16. lokakuuta 2015

Tossut ja pipo vastasyntyneelle

Olen vihdoin saanut pääteltyä ison pinon valmiita käsitöitä ja vähän kuvaillutkin niitä. Tarttis kyllä keksiä kivempia kuvaustaustoja, niin tulis kivempia kuvia. 
Muistattekos kun aiemmin kerroin kaverini kanssa tehdyistä vaihtokaupoista: kantoreppu käsitöitä vastaan. Nämä päätellyt käsityöt ovat siis jälleen ystävälleni valokuvausrekvisiitaksi. 

Tässä tulee vastasyntyneelle tyttöselle yhteensopivat tossut ja myssy.






Tossujen lankana on Novitan miami ja ohje on Vita Apalan kirjasta pienet töppöset (josta löytyi kyllä niin paljon söpöjä töppösiä <3 )
Lila rusetti on tehty Novitan bambu-langasta ja vaaleanpunainen kukka kotiväki-langasta. Tein sekä kukat että rusetit kahdellä värillä, niin että kaverini saa vaihdella niitä :)




Myssy on myös tehty miami-langasta, virkkasin vain kaksinkertaisena. Ohje löytyi pinterestin kautta täältä. Myssyyn virkkasin myös kaksi eri väristä kukkaa ja rusettia :)


Tässä melkein kaikki "varaosat" tossuja ja myssyä varten :)


perjantai 2. lokakuuta 2015

Lapaset Makedoniaan asti ja vanhoja reissukuvia

Mulla tulee tunnesti oikein kuningasideoita tehdä jotain käsitöitä (tai muuta), juuri silloin kuin ei aikaa pahemmin olisi. Näin kävi taas maanantaina. Päätin juteltuani kaverini kanssa, että minähän teen lapaset hänen serkun (jonka minäkin tunnen hyvin) pikkutytölle. Kiire asian kanssa tuli koska tämä serkku perheineen asuu Makedoniassa ja kaverini oli sinne lähdössä keskiviikkoaamuna. Kutomista ei mitenkään nopeuttanut se että mulla oli aika paljon muitakin asioita hoidettavana ja tietenkin juniori juuri tuolloin halusi olla paljon sylissä hereillä ollessaan :D Sain lapaset kuitenkin valmiiksi ja puoli kahdentoista aikaan tiistai-illalla olin kaverin oven takana kolkuttelemassa :D


Huomaa kyllä käsialasta, että olen virkannut paljon viime aikoina ja kutominen jäänyt vähemmälle :D

Lapaset tein wool-langasta tällä ohjeella


Itsehän olen Makedoniassa käynyt neljästi ja nyt on aivan liian monta vuotta kulunut viime käynnistä. Kyllä mä vielä joku kesä sinne matkustan lapset ja isäntä mukana :) Siellä on monta ihanaa ihmistä joita on tosi kova ikävä. 

Pakko pistää muutama kuva sieltä vielä :) 



 









Hirvee matkakuume ja ikävä tuonne tuli, kun kävin kuvia eri reissuilta läpi.
Kyllä mä vielä joku päivä <3

tiistai 8. syyskuuta 2015

Virkattu Totoro

Esikoisen (ja vähän munkin) yksi lempielokuvista on Totoro ja herra onkin jo hyvä tovi sitten esittänyt pyynnön, että virkkaisin hänelle ikioman Totoron. Google oli jälleen hyvä apu, sen avulla ensin päädyin tähän blogiin ja sieltä sitten ravelryyn, josta löytyi Lucy Collinin suunnittelema malli Totorolle ja tulostettava ohje. Tulostin tuon ohjeen ja kattelin langat valmiiksi jo monta kuukautta sitten ja sain vähän aloitettuakin, mutta aina tuli muita käsitöitä mitä piti tehdä tai muuten vaan muita asioita ja Totoro sai ootella valmistumistaan. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja tein sen valmiiksi. Voi pojat, kun tuli yhdestä pienestä miehestä onnellinen, tuolla se nyt nukkuu Totoro kainalossaan <3

Totoro pääsi pienelle seikkailulle omaan pihaan ja sai niin kovasti pusuja ja haleja, ettei meinannu tulla yhtään onnistunutta otosta :D






Langat kattelin kaapista, mitä löytyi oikeissa väreissä. Kropan virkkasin nalle-langalla tuplana, mutta sitten kävikin niin hassusti, että lankahan loppui kesken. Onneksi löytyi samaa harmaata 7 veljestä-langoistani, niin virkkasin sillä sitten (yksinkertaisena) korvat, kädet ja hännän. Masu ja silmät on tehty wool-langalla. En enää muista millä koukulla virkkasin, vaikka tänään sain tuon pienen otuksen valmiiksi :D

Löytyykö muita Totoro-faneja? :D

maanantai 24. elokuuta 2015

Näppärät villasukat

Mainitsin tuossa tovi sitten, että pitkästä aikaa on puikot heilumassa. Sukkiahan minä kudoin ja ovat olleet jo hyvän tovin päättelyä vaille valmiina. Löysin kivan ohjeen villasukkiin, joita on hyvä käyttää juniorilla, kun hän on kantorepussa tai liinassa. Lämmittää liinan/repun ulkopuolella olevia jalkoja ja ei mee sukat ryttyyn polvitaipeissa. Ohje löytyi täältä

Lankoina oli äiteeltä saatuja raitalankojen jämiä. Lankavyötteet ehdin jo heittää roskiin, mutta oli vähän nallelankaa ohuempaa. Puikkoina minulla oli kolmosen puikot. 





Ainoo huono puoli näissä sukissa on se että, juniori otti jonkun kasvuspurtin, että pitää ehkä kutoa uudet ennenkuin nämä edes pääsevät käyttöön. Ja purkaahan en viitsinyt, että olisin tehnyt varret pidemmiksi, villa onneksi venyy hyvin, niin ehkä tovin ehtii käyttää :D :D