maanantai 13. heinäkuuta 2015

Nopea virkattu lätsä

Lauantaina mun kaveri otti pojista ja heidän serkkuneidistään valokuvia iltapäivällä ja koska mulla aina välähtää "ajoissa" niin keksinpä samana aamuna, että olispas kivaa jos pojilla ois jossain kuvissa samanlaiset lätsät päässä. Joten mitäs muuta kuin tuumasta toimeen :D 

Oon jo aiemmin kesällä vai oisko ollu jopa ihan keväällä ostanu turkoosia miami-lankaa, mistä silloin aattelin että vois tulla kivat kesälätsät pojille. Sitten se on vähän niinku unohtunut koko homma. Mun tekemä-blogista oon jo tovi sitten bongannu söpön lätsän ohjeen, jonka olin pistänyt muistiin ja nyt oli sitten hyvä aika kokeilla sen tekemistä, eikun koukku heilumaan. Pikkasen muokkailin ohjetta, kun oli eri lankakin kuin ohjeessa, kerroksia mm. tuli enemmän. Mutta voi että kun oli ihanan nopea virkattava, just hyvä tämmöselle kaikkimullehetinyt-ihmiselle :D
Ohje löytyy täältä

Veljen tyttökin tykästyi kovasti poikien lätsiin ja tilasi itselleen samanlaisen. Sai itse kollata langat mun varastosta. Halusi pohjaväriksi (yllättäin) pinkin, lilan reunuksen ja keltaisen kukan. Innostuin heti lauantai-ilalla tekemään vielä neidinkin lätsän. virkkasin myös lilan kukan, että voi vaikka vaihdella niitä.
Kukan ohjetta googlettelin ja päädyin virkkaamaan tämän ohjeen mukaan. 

Tässä nämä kaikki lätsät olis.


Toisella puolella keltainen kukka ja toisella lila.
 

Näistä kuvista ei ehkä saa ihan parhaiten selkoa väreistä,ainakaan tuosta pinkistä, oli vissiin liian aurinkoista :D

Näistä näkee vähän paremmin värin ja mallin myös.



Tuossa alemassa kuvassa näkyy tosiaan paremmin neidin lätsän värit. Hänellä pääsi lätsä heti käyttöön, kun annoin sen hänelle sunnuntaina, käydessämme eurooppalaisella ruokatorilla. Kuvasta voi ehkä päätellä että siellä oli pikkasen kylymä :D

Ihanan näköisiä herkkujakin sieltä löytyi, vaan ei tullut tällä kertaa mitään ostettua.



Suklaata, mmmmmmm.


Sunnuntaina torilla oli myös rompetori, mihin saa mennä ken haluaa myymään tavaroitaan, tässä vähän tietoa siitä. Sieltä ei tullut otettua kuvasia, mutta tuossa palelevien lapsosten takana jotain näkyy :D Siellä oli tosi paljon porukkaa myymässä, kylmästä ilmasta huolimatta. Voi kun ite jaksais viedä omia romppeita kirpparille, ehkä sitten joskus :D Rompetorilta jäi mukaan hiano vihree moottoripyörä esikoisen leikkeihin. Herra leikki sillä niin innoissaan torilla, että saatiin rauhassa kiertää koko kirpputori, ilman kiukutteluja :D

Tässä lopuksi kuva mun vikkelästä viiskuukautisesta, joka takia pitänee ruveta nostamaan mamman käsityökori korkeemmalle :D



Löytyykö muilta tämmösiä ihania pikkuapureita :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti