perjantai 17. heinäkuuta 2015

Virkatut puhdistuslaput ja tiskirätit

Olen aiemmin virkannut tällä Kotivinkin ohjeella kasvojen puhdistuslappuja ja tykästynyt niihin kovasti, ainoa onkelma niiden kaa on ollut se, että niitä on ollut liian vähän. Nyt on asia korjattu, kun virkkasin niitä kivan pinon. 

 
Suurimman osan olen aiemmin virkatuista ja nyt virkatuista tehnyt eri bambulangoilla, yleensä tiskiräteistä jääneistä jämistä. Nyt tuli kokeiltua tehdä pienestä mytystä novitan kotiväki puuvillalankaa. Siitä sain virkattua yhden normaalikokoisen ja yhden vähän pienemmän (piti tehdä pienempiä palluroita, kun ei lanka riittänyt :D ) Saas nähdä onko käytössä kovin erilainen kuin bambulangasta tehdyt.


Minusta nämä ovat niin söpöjä. Paljon kivemman näköisiä, kun tavalliset valkoiset vanulaput. Puhdistuslaput tuovat vähän väriä vessaan, kun säilytän niitä lasipurkissa, koska eihän jotain näin söpöä pidä piilottaa :)



Tiskirättejä on muutama ollut jo tovin unohtuneena ja päättelemättä käsityökorissa. Löysin kivan pyöreän mallin Pieniä hetkiä-blogista, täältä.
Toisessa ei lanka riittänyt enää tuohon reunukseen, mutta kivannäköinen on noinkin :)


Lilan tiskirätin virkkasin toooooosi vanhasta Novitan bambusta, varmaan siitä ensimmäisestä mitä novitalla on tullut. Niitä on muutama jäänyt pyörimään tuonne lankavarastoon. Hamstrasin niitä, silloinkuin poistuivat myynnistä ja olivat tarjouksessa. Persikan värisen langan olen ostanut joskus Anttilasta. Cheval blanc Ambre, lukee vyötteessä ja on 70 % bambua ja 30 % puuvillaa.

Prinsessajuttu-blogissa oli linkki norjankieliseen ohjeseen, joka näytti minun mielestä niin kivalta, että pitihän sitä kokeilla. Virkkasin samalla persikanvärisellä langalla kaksi tiskirättiä tuolla norjalaisella ohjeella. Ohje löytyy täältä.


Tällä ohjeella tulee jotenkin ihanan näköinen tuo pinta. Voisin kuvitella, että tulisi kaunis viltti tuolla ohjeella :)
 

Nämä rätit jäävät varmaan omaan käyttöön, niin saan pistää muutaman huonokuntoisemman jo poies.


Kyllä nyt pyyhkii hyvin :D

2 kommenttia:

  1. Ootko jo kokeillu noita Kotiväestä tehtyjä lappuja? Onko hyviä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen kokeillut. Ihan kivoja nekin ovat, himpun karheempia, kuin bambulangasta tehdyt :)

      Poista