Meneekö muilakin hermo siihen, kun pitäisi imuroida ja lattia onkin täynnä legoja? Mulla ainakin menee ja oon jo kauan miettiny, että pitäisi ommella legomatto, minkä päällä saa leikkiä ja sitten matto pussiksi ja naulakkoon legot mukanaan. Nyt olen sellaisen saanut vihdoin tehtyä, mutta ei olla oikein ehditty käytännössä kokeilemaan, että auttaako se yhtään asiaa, vai löytyykö niitä legoja silti joka paikasta :D
Kuvia varten testattiin mattoa autoilla, kun legot oli sillä hetkellä väliaikaisesti varastossa, otettiin ne juuri takaisin leikkeihin, mutta matto roikkuu edelleen siellä naulakossa :D
Ompelin alaosan erilaisista palasista, että pussukka on kivan värikäs naulakossa ja sisäpuolen ompelin vanhasta lakanasta, joka esikoisen kanssa yhdessä päätettiin. Aattelin että sen olisi hyvä olla yksvärinen, niin erottaa ne legotkin paremmin. Mietittiin vähän esikoisen kanssa, että ehkä siihen voisi joskus piirtää kangastusseilla autoteitä sun muita, mutta ei olla sitä vielä tehty. Musta reunus on myös vanhasta lakanasta ommeltu ja naru, jonka sinne reunukseen pujotettiin on monella eri kotiväki-langalla virkattu ketjusilmukkaketju. Lopuksi ompelin vain useammasta kohtaa molemmat kankaat kiinni toisiinsa.
Miten on toiminut käytännössä? Olen haaveillut tuollaisen ompelemisesta... :)
VastaaPoistaVaihtelevasti :D Nyt kun meidän isäntä on ollut lasten kanssa rakentamassa legoja, niin hän oli sen siirtänyt sivuun ja kaikki legot on pitkin lattiaa :'D kyllä ne leikit muutenkin leviää vähän sinne tänne, mutta lasten on aika nopsa heittää vaan legot siihen päälle ja autan pussin kiinni vetämisessä ja sitten pääsen imuroimaan :)
Poista