lauantai 21. marraskuuta 2015

Ensilumi ja joulujuhla

Oi sitä onnen päivää, kun aamulla ulos katsoessa lapset huomasivat, että oli valkoinen maa. Esikoinen olisi ollut valmiina lähtemään ulos leikkeihin heti seitsemältä aamulla. Syötiin kuitenkin aamupala ja katsottiin pikku kakkosta odotellen että vähän valkenisi, eikä tarttisi ihan pimeässä leikkiä. Esikoinen ja isännän tyttö leikkivät muutaman tunnin pihassa, kunnes tuli kutsu syömään ja sitten lähdettiin katsomaan Hilarius Hiirtä ABB:n lasten joulujuhlaan.



Nähtiinpäs myöskin joulupukki, askarreltiin muutama joulukortti, koristeltiin ja syötiin pipareita.

 Keskittynyt piparin koristelija :D 


Meikämamman hiano pipari :D

Kun päästiin kotiin, veljen tyttö tuli meille illaksi hoitoon ja otettiin porukalla vähän joulukorttikuvia (niitä täytynee ottaa huomenna lisää, kun valo loppui kesken :D ) Sitten lapset painuivat taas pihalle lumileikkeihin. Puin juniorin myös talvitamineisiin ja lähdettiin ihmettelemään, siis maistelemaan lunta :D







Juniori tykkäs maistella lunta ja ihmetellä mitä muut touhaavat, kunnes tupsahti naamalleen lumihankeen, sen jälkeen halus olla vaan sylissä ja painuttiin sisälle :D 

Ihanan paljon tuli lunta tänään ja kovasti toivon, että pysyisi pitkään maassa, mutta tuskinpa niin hyvin käy. Onko muut nauttineet ensilumesta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti